Sanna Suutarin esikoisteos Maailman
lyhyin matka on noussut monen henkisen etsijän suosikkikirjaksi.
Eikä suotta. Maailman lyhyin matka iskee ytimeen.
En ihastunut kirjaan ensisilmäyksellä.
Ensivaikutelmani Suutarin hengentuotteesta oli hieman puiseva. Kirjan alkuosan täytti lähes kokonaan dialogi, jota
Sanna kävi anonyymin miehen kanssa. Ajattelin, että tekstiä voisi
elävöittää sattumuksilla matkan varrelta, tai Suutarin omalla
pohdiskelulla. Tarina lähti lentoon kirjan edetessä – ja minä
jäin koukkuun.
Takakannessa mainitaan, että kirja
perustuu tositapahtumiin, mutta minun oli aluksi vaikea uskoa, ettei juonta
olisi väritetty pienellä dramatisoinnilla: Sanna Suutari tapaa
Australiassa mystisen miehen, joka alkaa tuosta vaan latoa hänelle
henkisiä oppeja. Suutari kirjoittaa olleensa ennen kohtaamista aivan
ummikko henkisyyden suhteen. Kuinka usein tapahtuu, että
ihminen törmää auliiseen henkiseen opettajaan ilman, että hän
olisi sitä ennen tutustunut aiheeseen kirjallisuuden tai median
kautta? Lisäksi, jos Suutari olisi ollut aivan tietämätön, kuinka
hän muistaisi puoliakaan miehen paasauksesta, josta kuitenkin
riittää materiaalia yli sadalle sivulle. Kahden päähenkilön
välille on ehkä haluttu luoda kontrastia; tietämätön neitonen ja
tietoinen mies kohtaavat.
Mysteerimies vaikuttaa aika
rasittavalta tapaukselta, valaistunut tai ei. Hän alleviivaa
minättömyyttään joka käänteessä. Kun Sanna kysyy mitä kuuluu,
mies vastaa: ”Hyvää kuuluu, jos olisi olemassa ylipäätään
joku, jolle kuuluu jotain.” Peukutan kuitenkin anonyymigurua. On
hienoa, että opettaja on tavallinen teltassa asuva jamppa, eikä
mikään maailmankuulu messias.
Sitten tärkeimpään, eli kirjan
sanomaan. Maailman lyhyin matka on ansiokas henkisen heräämisen
kuvaus.
Suutarin mukaan valtaosa ihmisista on
itsen vallassa. Tämä pieni itse, ego, estää ihmisen näkemästä
todellisuutta sellaisena, kuin se on. Suutari kehottaa lukijaa
tarkkailemaan ajatuksiaan ja tunteitaan ja tulemaan tietoiseksi
itsen toiminnasta. Itse kamppailee olemassaolostaan kaikin voimin,
mutta tulee jonakin päivänä sortumaan. Silloin ihminen ymmärtää että kaikki on yhtä, rakkautta.
Suutari ottaa kantaa myös ns.
henkiseen materialismiin. Henkisyys saattaa olla vain yksi itsen
harha. Jos ihminen kehittää "henkisen ihmisen identiteetin" egon valta sen kuin lisääntyy. Vai mitä sanotte seuraavasta
katkelmasta:
”On totta, että jooga rauhoittaa
mieltä ja kehittää sekä fyysistä että henkistä tasapainoa.
Joogalla saavutettu tasapaino on kuitenkin vain loppujen lopuksi yhtä
hatara kuin mikä tahansa muu itsen rakentama tasapaino. Mikään
itsen rakentama tasapaino ei voi loppujen lopuksi kestää.”
Kirjalla on värähtely, joka saa
sydämen aukeamaan. Sivuilta saa vaikutelman hyvin vilpittämästä
ihmisestä. Tämä vilpittömyys, egottomuus, puuttuu useimmista spiritualistisista kirjoista, joista monet ovat mielestäni
pelkkää bisnestä. Itsen vallassa olevat kirjailijat kauppaavat
lukijoille egonkuorrutustapoja.
Maailman lyhyin matka on hyvällä tavalla yksinkertainen. Se
pureutuu oleelliseen.
Kirja soveltuu luettavaksi parhaiten
pienissä paloissa, pohdiskellen. Aion lukea tämän vielä toisen kerran.
Sanna Suutari: Maailman lyhyin matka, Taivaankaari 2013
Sanna Suutari: Maailman lyhyin matka, Taivaankaari 2013