Catherine Ingram: Intohimoinen läsnäolo

Tässä kirja, joka miellyttää minua kovasti. Catherine Ingram avaa hyvin selkeästi ja lämpimästi tietoisen läsnäolon periaatteita.

Ingram kertoo, kuinka hän etsi vastauksia ja haki kokemuksia erilaisista henkisistä suuntauksista. Aina jotain puuttui ja etsintä jatkui.

”Etsintä oli ollut yritystä tehdä itsestäni jotain enemmän kuin olin. Olivatpa lukuiset yritykseni kuinka jaloja tahansa, niiden ensisijaisena tarkoituksena oli kuitenkin pyrkimys korostaa itseäni. Jopa mietiskellessäni tunsin, että jonakin päivänä saavuttaisin jotain, saisin lisää jotain uutta.”

Lopulta Ingram oivalsi, että etsintä itsessään on ongelma. Etsiminen tuottaa mielelle puuhaa. Mielen on taipumus askarrella lakkaamatta. Hän kehottaa lukijaa huomaamaan rauhan pisteensä, tarkkailevan tietoisuutensa.

Havahtunut tietoisuus on mielestäni parasta, mitä henkisyys voi ihmiselle antaa. Se on niin yleispätevää, ettei sitä voi oikeastaan edes laskea henkisyyteen. Tietoinen läsnäolo ei huumaa, kuten vaikkapa meedioiden sanomat tuonpuoleisesta, vaan se päinvastoin palauttaa ihmisen pilvilinnoista omaan elämäänsä.

Catherine Ingram: Intohimoinen läsnäolo, Basam books 2014

Kaksi mitäänsanomatonta kirjaa

Välillä kirjastosta tarttuu mukaan kirja, josta ei saa mitään irti. Lukeminen saattaa jäädä junnaamaan paikalleen ja keskeytyä. Nyt ”onnistuin” löytämään kaksi tällaista opusta.

Ensin luin Sylvia Brownen teoksen Keskusteluja toisen puolen kanssa. Sylvian henkiopas Francine kertoilee, millaista elämä on rajan takana. Francine paljastaa sellaisia epäoleellisuuksia, jotka vie pohjan pois tarinan uskottavuudelta: Toisella puolella kuulemma deittaillaan, mutta mies tekee aina aloitteen. Se on perinne. Rajan takana voi toimia eri ammateissa mm. liikemiehenä - eli siellä käydään kauppaa. Jiihaa, odottelen innolla pääsyä rajan taakse. Voin käydä taivaassa BicMac-purilaisella ja ostaa koottavan Ikean sängyn. Tutkiskelin, mitä internetissä kerrotaan Sylvia Brownesta. Wikipedian mukaan hänet on tuomittu petoksesta. Youtube-videoilla hän näyttää todella omituiselta, ja hänen äänensäkin on tavattoman epämiellyttävä. Minulla on aiemmin ollut hänestä tietynlainen intuitio, eikä hänen kirjansa ole houkutelleet. Ilmeisesti aiempi intuitioni merkitsi jotakin. Kirjan eduksi sanottakoon, että teksti on sujuvaa toisin kuin seuraavassa kirjassa:

Toinen kirja, joka ei vakuuttanut minua, oli Marjatta Ristiluoman Pyhän hengen parantava voima. Minulle tulee mielikuva tädistä, joka on käynyt kursseilla, ja neuvoa papattaa nyt kaiken, mitä on kursseilta oppinut. Voisi kuvitella, että tämä kirja on hänen kurssimuistiinpanonsa painettuna kirjan kansien väliin. Teksti vaikuttaa ulkoapäin opitulta, hänen oma henkensä puuttuu. Kirja käsittelee mm. aromaterapiaa, chakroja, vyöhyketerapiaa, reikiä, kirologiaa, druidien puuhoroskooppeja... Lopusta löytyy kirjaluettelo opuksista, jotka käsittelevät näitä samoja aiheita. Herää kysymys, onko Ristiluoma vain kopioinut tiedot näistä lähteistä.

Valitettavasti teksti on vaikealukuista, kirjoitusvirheitä, virheellisiä sanamuotoja ja lauserakenteita esiintyy. Oletettavasti kirjoittaminen on ollut tärkeä prosessi kirjailijalle itselleen. Itse koin kiinnostavimmaksi kirologiaa käsittelevän osuuden.

Sylvia Browne, Keskusteluja toisen puolen kanssa, 2002, suomennettu 2009, Taivaankaari

Marjatta Ristiluoma, Pyhän hengen parantava voima, 2011, 

Håkan Blomqvist: Muukalaiset keskuudessamme

Håkan Blomqvist: Muukalaiset keskuudessamme

Ufo Finland 2011

Muukalaiset keskuudessamme kuvaa yksityiskohtaisesti Richard Höglundin 1960-luvulla tapahtuneita ufokontakteja. Kirjailija Håkan Blomqvist on uppoutunut tehtäväänsä huolella: Hän on haastatellut Höglundin vaimoa, ystäviä ja muuta lähipiiriä, sekä tutkinut tapausta koskevia lehtileikkeitä.

Höglund kohtaa maan ulkopuoliset olennot ensimmäisen kerran vuonna 1965. Siitä alkaa jatkuva yhteydenpito alieneiden kanssa. Tarkemman selostuksen juonesta voit lukea Ultran kirja-arvostelusta. http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-muukalaiset.html.

Tarina on aika karmaiseva: ruotsalaismies jää alieneiden hampaisiin. Olennot vaativat Höglundia esimerkiksi matkustamaan Bahamasaarille useita kertoja. Höglundista tulee kosmisen organisaation kuriiri, hän vierailee maanalaisessa tukikohdassa ja hänen tehtävänään on -ei enempää eikä vähempää- kuin estää ydinsota.

Höglund ei pääse olennoista eroon. Hänen luonaan vieraillaan päivittäin vaimon ollessa töissä. Höglund eristäytyy maailmasta ja valittelee tuttavilleen elämänsä olevan yhtä helvettiä. Ystävä Gösta Johansson on vakuuttunut, että Höglundin ”työnantajat” kuuluvat pimeänmiehiin.

Blomqvist suhtautuu objektiivisesti Höglundin tarinaan. Hän pitää mahdollisena, että Höglund valehtelee. Kirjassa ei kuitenkaan esitetä sitä mahdollisuutta, että Höglund saattaisi olla skitsofreenikko. Minä tunnen vahvasti yhtymän Kaunis mieli-elokuvaan: John Nash kuvittelee olevansa USA:n puolustusministeriön salainen koodinmurtaja. Hän luo tehtävään liittyvät henkilöt ja vastustajat omassa mielessään. Ihmisen tiedostamaton tarve tällaisissa tapauksissa on tehdä itsestään tärkeä, ja luoda elämälleen tarkoitus. Panostaja Höglund oli työperäisistä vaivoista johtuen sairaslomalla tavatessaan alienit ensimmäistä kertaa. On myös mahdollista, että joku vain halusi kiusata häntä ja lisäsi vettä myllyyn.

Pari naurunpyrskähdystäkin kirja aiheutti. Eräs avaruusolennoista luo säännöt rauhanjärjestölle, joka Höglundin tulee perustaa. Sääntö 38 kuuluu: Pese sukuelimesi huolella ennen rakastelua. Juupa juu, sukuelinten likaisuus on varmasti avaruusolentojen huolien kärkipäässä.

Minä suhtaudun hyvin avoimesti elämän mahdollisuuteen maapallon ulkopuolella. Olisi hyvin surullista, jos maailmankaikkeuden ainoa elämä olisi Telluksellamme. Olemmehan tuhonneet Äiti Maan luonnon tasapainon ja kohti pahempaa tuhoa mennään. Tämä kirja kyllä toppuuttelee intoa ufokokemuksiin. Kontaktihenkilöt esittävät julkisuudessa yleensä, että avaruusolennot olisivat auttamassa maapallolaisia rauhanomaisesti. Mikäli tässä kirjassa on hivenkään totta, niin olennot voivat myös orjuuttaa ihmisiä, ja tehdä elämästä helvettiä. Kuinka kontaktia hakeva ihminen voi varmistua siitä, että hän on yhteydessä rauhanomaisiin olentoihin? Ehkä viisaampaa pysytellä pörröisissä enkeleissä :D

Sanna Suutari: Maailman lyhyin matka

Sanna Suutarin esikoisteos Maailman lyhyin matka on noussut monen henkisen etsijän suosikkikirjaksi. Eikä suotta. Maailman lyhyin matka iskee ytimeen.

En ihastunut kirjaan ensisilmäyksellä. Ensivaikutelmani Suutarin hengentuotteesta oli hieman puiseva. Kirjan alkuosan täytti lähes kokonaan dialogi, jota Sanna kävi anonyymin miehen kanssa. Ajattelin, että tekstiä voisi elävöittää sattumuksilla matkan varrelta, tai Suutarin omalla pohdiskelulla. Tarina lähti lentoon kirjan edetessä – ja minä jäin koukkuun.

Takakannessa mainitaan, että kirja perustuu tositapahtumiin, mutta minun oli aluksi vaikea uskoa, ettei juonta olisi väritetty pienellä dramatisoinnilla: Sanna Suutari tapaa Australiassa mystisen miehen, joka alkaa tuosta vaan latoa hänelle henkisiä oppeja. Suutari kirjoittaa olleensa ennen kohtaamista aivan ummikko henkisyyden suhteen. Kuinka usein tapahtuu, että ihminen törmää auliiseen henkiseen opettajaan ilman, että hän olisi sitä ennen tutustunut aiheeseen kirjallisuuden tai median kautta? Lisäksi, jos Suutari olisi ollut aivan tietämätön, kuinka hän muistaisi puoliakaan miehen paasauksesta, josta kuitenkin riittää materiaalia yli sadalle sivulle. Kahden päähenkilön välille on ehkä haluttu luoda kontrastia; tietämätön neitonen ja tietoinen mies kohtaavat.

Mysteerimies vaikuttaa aika rasittavalta tapaukselta, valaistunut tai ei. Hän alleviivaa minättömyyttään joka käänteessä. Kun Sanna kysyy mitä kuuluu, mies vastaa: ”Hyvää kuuluu, jos olisi olemassa ylipäätään joku, jolle kuuluu jotain.” Peukutan kuitenkin anonyymigurua. On hienoa, että opettaja on tavallinen teltassa asuva jamppa, eikä mikään maailmankuulu messias.

Sitten tärkeimpään, eli kirjan sanomaan. Maailman lyhyin matka on ansiokas henkisen heräämisen kuvaus. 

Suutarin mukaan valtaosa ihmisista on itsen vallassa. Tämä pieni itse, ego, estää ihmisen näkemästä todellisuutta sellaisena, kuin se on. Suutari kehottaa lukijaa tarkkailemaan ajatuksiaan ja tunteitaan ja tulemaan tietoiseksi itsen toiminnasta. Itse kamppailee olemassaolostaan kaikin voimin, mutta tulee jonakin päivänä sortumaan. Silloin ihminen ymmärtää että kaikki on yhtä, rakkautta.

Suutari ottaa kantaa myös ns. henkiseen materialismiin. Henkisyys saattaa olla vain yksi itsen harha. Jos ihminen kehittää "henkisen ihmisen identiteetin" egon valta sen kuin lisääntyy. Vai mitä sanotte seuraavasta katkelmasta:

”On totta, että jooga rauhoittaa mieltä ja kehittää sekä fyysistä että henkistä tasapainoa. Joogalla saavutettu tasapaino on kuitenkin vain loppujen lopuksi yhtä hatara kuin mikä tahansa muu itsen rakentama tasapaino. Mikään itsen rakentama tasapaino ei voi loppujen lopuksi kestää.”

Kirjalla on värähtely, joka saa sydämen aukeamaan. Sivuilta saa vaikutelman hyvin vilpittämästä ihmisestä. Tämä vilpittömyys, egottomuus, puuttuu useimmista spiritualistisista kirjoista, joista monet ovat mielestäni pelkkää bisnestä. Itsen vallassa olevat kirjailijat kauppaavat lukijoille egonkuorrutustapoja. Maailman lyhyin matka on hyvällä tavalla yksinkertainen. Se pureutuu oleelliseen.

Kirja soveltuu luettavaksi parhaiten pienissä paloissa, pohdiskellen. Aion lukea tämän vielä toisen kerran.

Sanna Suutari: Maailman lyhyin matka, Taivaankaari 2013

Katrina Berg: Sielu matkalla vapauteen

Tartuin innokkaasti Sielu matkalla vapauteen-kirjaan, koska pidin Bergin aiempaa julkaisua varsin mielenkiintoisena (Vapaaksi henkien vallasta 2008, Berg, Sarre, Rintala). Teemat ovat säilyneet pitkälti ennallaan. Molemmat kirjat kuvaavat parantajan työtä ja harhahenkiterapiaa, sisältäen tapausesimerkkejä. Kun vertailee kirjoja, huomaa, että muutostakin on tapahtunut. Teksti on nyt selkeämpää ja ammattimaisempaa. Ote on jotenkin softimpi - demoneiden, liskojen ja luonnonhenkien kuvailu on jäänyt vähemmälle. Johtuuko muutos Bergin kehittymisestä kirjoittajana, vai yhteistyöstä suuremman kustantajan kanssa, vaikea sanoa.

”Lyhyesti sanottuna kirja kertoo energioista ja informaatioista, jotka jostakin syystä ovat joutuneet väärään paikkaan, kuten ihmisen energiakenttään, ja siitä, mitä ne voivat aiheuttaa isännilleen.” (Berg - Sielu matkalla vapauteen)

Kirjan alussa Berg maalailee parantamisen ja valtaustilatyöskentelyn suuntaviivoja. Hän kertoo yleisimmistä energiakentän ongelmista, kuten kateuden pahasta silmästä ja tarrautuvista hengistä sekä näiden aiheuttamista oireista. Henkiparantamisen historiaa sivutaan. Sitten seuraa tapauskertomuksia, osa potilaiden itsensä kirjoittamina. Kirjan loppupuolella Katrina Berg esittää tiivistetyn elämänkertansa.

Mielestäni kirja on hieman tilkkutäkkimäinen. Asialle on ehkä haluttu antaa painoarvoa asiakkaiden ”kiitoskirjeiden” ja lääketieteen ammattilaisen kirjoituksen avulla. Pidin eniten luvuista, joissa Berg kertoi omin sanoin omasta elämästään. Teksti oli kaunista ja koskettavaa. Olisiko koko kirjan voinut kirjoittaa samaan tyyliin? Ehkä ulkopuolisilla kertojilla pyritään viemään huomio asiaan, pois Bergin persoonasta? Näitä henkisiä minäminä-kirjoja kun on maailma pullollaan.

Opus herättää kiihkeän halun selvittää, mitä aurassani muhii ja pari läheistäkin tekisi mieli passittaa hoitoon. ”Arvossa pidettyjen mielipiteiden mukaan oletetaan, että 90% ihmisistä kokee jossakin elämänsä vaiheessa ei-toivottujen henkien vahinkoa tuottavan vaikutuksen”. Toki olisi mukava tietää, mitä ja keiden mielipiteitä nämä arvossa pidetyt ovat.

Katrina Berg uskoo asiaansa ja on kaikesta päätellen suosittu parantaja. Kirjasta huokuu maanläheinen asenne. Enkelipallot ja muu henkinen kitsch loistavat poissaolollaan. Tulee tunne, että Bergin käsiin uskaltaisin antaa energiakehoni.

Alkusivuilla Berg muistuttaa kaukokatseisesti, ettei parantajan palvelut korvaa lääkärin hoitoa tai muita terapioita.

Suosittelen energiahoidoista, parantamisesta ja mediumismista kiinnostuneille.

Katrina Berg: Sielu matkalla vapauteen, Basam Books 2013

Eben Alexander: Totuus taivaasta

On kulunut noin vuosi Totuus taivaasta -kirjan suomennoksen julkaisusta. Löysin opuksen vaivattomasti kirjaston hyllystä, varaamatta. Näin lyhyt on bestsellerinkin paras sesonki.

Kirjan juoni ja keskeinen sanoma on selostettu niin monta kertaa, etten käytä aikaa siihen.

Lyhyesti: Minä pidän kirjasta. Vaikka aihe on tavallaan melko suppea, yhden ihmisen sairaskohtaus ja kuolemanrajakokemus, kirja pitää mystisesti otteessaan.

Kun selaan kirjallisuusblogeja ja arvioita, lähes jokaisessa tekstissä otetaan kantaa kirjan totuudellisuuteen. Kysymys tulee itsellenikin väistämättä lukiessa mieleen. Alexanderin ammatti puoltaa totuudellisuutta. Miksi neurokirurgi riskeeraisi asemansa ja hankkisi vapaaehtoisesti hörhön maineen? Toisaalta juuri hänen ammatillaan on myyty kirjaa.

Tuhannet ihmiset ovat käyneet läpi kuolemanrajakokemuksen. En lähtisi epäilemään Alexanderinkaan kokemusta. Ehkä ihmiskunta on sadan vuoden päästä selvittänyt tietoisuuden arvoituksen, ja nauramme skeptikoille, jotka luulivat, että tietoisuus on aivoissa, ja vertaamme heitä uskovaisiin, jotka keskiajalla vastustivat ajatusta maapallon pyöreästä muodosta.

Eben Alexander: Totuus taivaasta, WSOY 2013

Kirsi Ranto: Ole se valo joka olet, enkeleitä ja villasukkia

18.2.2014 klo 16.45. Toteutan tämän kirja-arvostelun uudella tavalla: Julkaisen tekstiä sitä mukaa kun luen kirjaa. Näin näette vaikutelmani samantien kirjan edetessä.

Ennakko-odotuksista muutama sana: Täytyy sanoa, että kirjan nimi ei ollut mielestäni aivan nappi valinta. Miksi hitossa villasukat piti raahata etukannelle? Ole se valo joka olet, olisi ollut aivan hyvä ja riittävä nimi. Villasukilla ikäänkuin houkutellaan lukijaa: ”Tämä on lämminhenkinen, kotoisa ja söpö kirja - lue minut”.

Rannon kirjoitustyyli Deepthi-blogissa on über-tunteellinen, megalomaanisen hehkutteleva. Välillä jopa naiiviuteen asti. Olen nyt sivulla 25 ja olen iloisesti yllättynyt selkeästä kielenkäytöstä. Hyvällä kustannustoimittajalla saattaa olla tekemistä asian kanssa.

Kirja alkaa koskettavalla kuvauksella siitä, kuinka Ranto kruunattiin tangokuningattareksi. Voitto oli hänen elämässään suuri, joskin Rannon mukaan ennaltamäärätty käänne. Lukija tempautuu iloitsemaan Rannon kanssa. Mielessä käväisee huomio, ettei Ranto suo sanaakaan heille, joiden unelma murskaantui hänen voittaessaan.

Tangovoiton jälkeen Ranto palaa syntymäänsä, ja etenee pienin välähdyksin lapsuudesta murrosikään ja nuoruuteen. Kirjan asettelusta tulee mieleen Kassilan muistelmat. Hänkin aloitti ”suurella hetkellä” ja palasi sitten synnytyslaitokselle. Kyseessä saattaa olla sattuma, onhan tällainen tyypillistä lukijan koukuttamista. Onneksi Ranto ei sentään aloita Ammahalilla.

 Laulajanuransa alkua Ranto maalailee hyvin dramaattisesti: ”En kaipaa ketään vierelleni, vaan jään ikävöimään jotain suurempaa, jonka kosketuksen tunnen vain keikoilla. Tiedän, että se on ainoa paikka minun olla ja elää: musiikin ympäröimänä, ihmisten edessä. Siellä olen kokonainen, täysi, oma itseni.”

Kun muut 18-vuotiaat nauttivat juuri saavuttamastaan täysi-ikäisyydestä, Ranto viettää aikaansa näin: "Koulun ohella päiväni kuluvat tangokisoja miettiessä ja niihin valmistautuessa. Viikonloput olen keikoilla, ja arki-iltaisin selailen vanhoja lehtileikkeitä edellisvuosien kuninkaallisista.” Ranto myös hankkii omatoimisesti sponsoreita. Olisi hauska tietää, mistä tällainen määrätietoisuus, ja toisaalta tarve kumpuaa? Ehkä se selviää myöhemmin... Tulee vaikutelma, että Ranto on syntynyt kultalusikka suussa. Oma suunta on löytynyt jo lapsena. Vanhemmat kannustavat tyttöä sekä henkisesti että taloudellisesti. On suotu ulkonäköä, sinnikkyyttä...

Klo 17.40. Kirsi Ranto alkaa muuttua inhimillisemmäksi olennoksi nopeasti. Burn out, paniikkikohtaukset, itseinho ja ääniongelmat ilmestyvät. Onko lopulta hyvä, että saa (liian) nuorena kaiken?

Klo 20.10. Ranto on löytänyt enkelinsä, kertarysäyksellä. Hän vaikuttaa ihmiseltä, joka heittäytyy täysillä siihen mistä innostuu. Täytyy paljastaa, luin juuri kirjasta kohdan, jossa Ranto pyytää enkeleiltä merkkiä, jonka jälkeen hän löytää kodistaan höyhenen. Minä esitin saman kysymyksen, ja lähdin kurkkaamaan mitä facebookissa tapahtuu. Ja räps, ensimmäisenä silmiini sattuu erään tahon lisäämä kuva höyhenestä!

Klo 22.00 Rannolla riittää pitkälti tarinaa synkeistä kausista. Ja hyvä niin. Alan tuntea myötätuntoa häntä kohtaan. Ranto on kertonut julkisuudessa hyvin rohkeasti vaikeista vaiheistaan ja elämänkatsomuksestaan. Uteliaisuus taitaa olla ihmisen perusominaisuus. Muiden ongelmat ja muut yksityiset kokemukset kiinnostavat. Ps. Olen tässä sivussa tiskannut, pessyt pyykkejä, kokannut päivällisen. En ole näin hidas lukemaan :D Vasta sivulla 71...

Klo 24.00. Olin odottanut pienellä kauhullakin Amman tapaamisesta alkavaa hehkutuksen määrää. Oikeastaan on kiinnostavaa lukea yksityiskohtainen selostus siitä, kuinka suomalainen nainen tutustuu ashram-elämään ja kuinka hän kokee guruun ”hurahtamisen”. Erityisen ilahduttavaa on, kun Ranto avoimesti kuvaa, kuinka hänen identiteettinsä aiemmin pohjautui ulkonäköön ja kuinka Amman ashramissa hän oppi elämään tilassa, jossa hänen ei tarvitse päteä ulkonäöllä.

21.2. Alan vakuuttua Rannon aitoudesta. En voi välttää Rannon kirjan vertaamista Kassilan muistelmiin. Ranto on hienotunteinen, hän ei mainitse nimiä, ei entisten kumppaneiden, ei yhteistyötahojen, ei kenenkään nimiä. Entisistä kumppaneistaan hän kirjoittaa pelkästään positiiviseen sävyyn, ei alentavasti kuten Kassila.

1.3. Saan kirjan päätökseen. Kirjan loppuosa on seesteisempi kuin dramaattinen alkuosa. Sivut täyttyivät jonkinlaisesta sisäisestä puheesta. Mukana oli erittäin hyviä oivalluksia.

Yksi sammakko Rannon näppikseltä luiskahtaa."Minusta alkaa tuntua, että juuri tasa-arvo on keikauttanut naisen ja miehen roolit parisuhteessa ja itsenäisinä, omavoimaisina ihmisinä tasa-arvoon." Ranto liittää näin tasa-arvon ja itsenäisyyden samaan lauseeseen kumoamaan toisensa? Olisiko epätasa-arvo enkelikuningatar Rannon mielestä parempi ratkaisu? Epätasa-arvoa on koettu menneisyydessä ja koetaan edelleen monissa valtioissa. Kuinkahan esimerkiksi Irakissa onnistuisi kylillä hulmuaminen julistamassa naisgurun asiaa? Omavoimaiset yksilöt pääsevät kukoistamaan nimenomaan tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Epätasa-arvon vallitessa aina jokin taho joutuu pelkäämään ja pienentämään itseään. Ranto saattaa olla jollekulle roolimalli, joten hän voisi hieman a-ja-tel-la.

Useimmin toistuvat sanat Rannon kirjassa ovat kyynel ja itku. Kuinka Ranto jaksaa elämäänsä alati vereslihalla? Meitä on moneksi.

 Ranto avaa kokemuksiaan Amman ashramissa usean luvun verran. Ulkopuolisen on hieman vaikea ymmärtää ashramin elämää. Esimerkkinä Rannon mainitsema pikku tapaus: Kun Amma poistuu asunnostaan, soitetaan kelloa. Kaikki jotka kuulevat kellon soiton, ryntäävät Amman perään ja ahtautuvat mahdollisimman lähelle. Amman vieripaikoista oikein taistellaan.

Ole se valo joka olet - enkeleitä ja villasukkia on kirja ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet Kirsi Rannon yksityiselämästä tai meiningistä Amman ashramissa. Enkelikirjoja on tarjolla jo satoja, joten itse näen Rannon kirjan ansiot muualla. Ammasta toivoisin julkaistavan myös objektiivisia kirjoituksia.

Kirja-arvostelu: Kirsi Ranto: Ole se valo joka olet, Enkeleitä ja villasukkia, Tammi 2013.

Elizabeth Clare Prophet: Opas ylösnousseiden mestareiden opetuksiin

Tätä kirjaa ei voi arvioida nostamatta esiin The Summit Lighthouse-liikettä ja heidän edesmennyttä guruaan, Elizabeth Clare Prophetia.

Hypätäänpä 70-luvulle, aikaan jolloin maailma oli jakautunut kahteen leiriin ja Suomea hallitsi kovin ottein eräs Kekkonen...Amerikassa porskutti kultti, jonka ehdoton johtaja ja keulakuva oli Elizabeth Clare Prophet. Lukuisilla youtube-tallenteilla näemme naisen, joka saarnaa henkisiä oppeja, artikuloiden suu leveänä, silmät päättäväisinä, jopa julmina. Välillä lausua papatetaan dekreitä, jonkinlaisia englanninkielisiä mantroja. 1980-ja 90-luvuilla lahko odotti maailmanloppua, jota ei koskaan tullut. Alzheimerintauti runteli lopulta Prophetin.

Opas ylösnousseiden mestareiden opetuksiin perustuu radiohaastattelusarjaan, joka äänitettiin Los Angelesissa 1977.

Ylösnousseet mestarit ovat jääneet minulle hieman kaukaisiksi. Heihin kuuluu Jeesuksen, Marian ja Buddhan lisäksi ainakin Maitreya, St. Germain ja Kuthumi. Onpa Elizabethin aviomieskin kohonnut ylösnousseeksi mestariksi. Hän kantaa rajan takana nimeä Lanello. En tiedä, minusta on hieman banaalia laittaa Mark Prophet ja Jeesus, Krishna ja Buddha samalle viivalle. Ehkä olen rajoittunut. Yhdellä mestarilla on Prophetin mukaan monta inkarnaatiota, esim. Saint Germain on elänyt Marian puolisona Joosefina, profeetta Samuelina ja Francis Baconina.

”Ylösnousseet mestarit ovat ihmisiä, he ovat vain palanneet takaisin Jumalan tietoisuuteen ja ovat nyt osa Herran ylösnousseita joukkoja ja taivaan pyhimyksiä. He ovat Jumalan elävän Hengen läsnäolo, joka palvelee Jumalan lapsia maan päällä.”

E.C. Prophet heittää jargonia, joka on sittemmin vakiintunut new age-skenen perussanastoksi. Esimerkiksi Diana Cooper luennoi nykypäivän samoista teemoista; ylösnousseista mestareista, valkoisesta veljeskunnasta, violettiliekistä...

Kirja kiinnostaa minua osana new agen ja okkultismin historiaa. On kiinnostavaa tonkia, mistä Prophetin pariskunta on oppinsa imenyt. Kaiketi he ovat velkaa itämaiselle filosofialle ja teosofialle. Esimerkiksi valkoinen veljeskunta on mainittu teosofian piirissä ennen The Summit Lighthousea.

Oppaassa on kiinnostavia ajatuksia. Jotkut mielikuvaharjoitteet toimivat hyvin. Dekreiden päpätys ei jostain syystä saa minusta kannattajaa, joskin Minä olen toimii aina.

Elizabeth Clare Prophet: Opas ylösnousseiden mestareiden opetuksiin

Taavi Kassila: Erään etsijän tarina

Taavi Kassila on yksi Suomen kuuluisimmista joogaopettajista. Elämänsä alkupuolen hän omisti elokuvauralle, jonka tyssätessä Kassila siirtyi kokopäiväiseksi henkiseksi toimijaksi. 

"Elämä ei ole se jonka ihminen eli, vaan se jonka hän muistaa ja niin kuin hän sen muistaa siitä kertoakseen. " (Gabriel García Márques). Näin Kassila varoittaa lukijaa heti omaelämäkertansa etukannella. Onko hänen tarinointinsa täysin subjektiivista? Ollenkaan luotettavaa? Tunnustellaan. 

Kirja tärähtää käyntiin "Rishin maailmasta luopumisella". Kassila luovuttaa Ammalle mittavan rahallisen lahjoituksen vastineeksi huoneesta, ruoasta ja vaatteista, jotka Kassila näin lunastaa käyttöönsä loppuelämänsä ajaksi. Kerronnassa sukkuloidaan kahden aikaulottuvuuden välillä; vajotaan muisteloihin sekä palataan ashram-todellisuuteen. Lapsen katse intialaisella rannalla kiepsauttaa Kassilan mielen omaan lapsuuteen, ja hän siirtyy omaan syntymäänsä Helsingin Naistenklinikalla 6.10.1953 kello 9.50. 

Perhepaljastuksia

Hyvin toimeentuleva taiteilijaperhe Eirasta? Glamoröösi pinta peittää alleen tuskaa.

Taavin isän, Matti Kassilan sekä äidin, Aino Mantsaksen nopeaa rakastumista ja suhteen myöhempää kehitystä kuvataan tarkasti. Jopa isovanhemmat molemmista sukuhaaroista pääsevät mukaan kerrontaan. Matti Kassilan äitisuhdetta käsitellään parin sivun verran. Aino Matsas ei voinut sietää anoppiaan, joka kirjan mukaan oli omistava ja mustasukkaisuuteen taipuva luonne.

Taavi diagnosoi isänsä narsistiksi sivulla 16.  "Äidin pitkälle venyneet työpäivät olivat isän mielestä jättäneet häneen ikuisen äidin kaipuun ja tehneet hänestä narsistisen luonteen."  Isoisästään äidin puolelta Taavi kirjoittaa myös sangen karusti. Mies oli umpimielinen ja sulkeutunut, ja mikä pahinta; harjoitti insestiä. Pikkutaavia varjeltiin perhesalaisuudelta. Hän saa tietää mieleltään järkkyneestä tädistään vasta kun nainen kuolee mielisairaalassa. Myöhemmin kirjassa paljastetaan, että äidin kotona esiintyi insestiä ja ainakin äidin sisko, mielisairaalassa kuollut täti tuli isänsä hyväksikäyttämäksi. 

Taavin sekä hänen kahden sisaruksensa Tainan ja Teemun lapsuutta varjostaa turvattomuus. Kotipaikat ja lastenhoitajat vaihtuvat. Sivulla 20 Kassila mässäilee isänsä alkoholismilla sekä vaihtuvilla seksikumppaneilla. Kassila paljastaa isänsä myös kärähtäneen rattijuoppoudesta ja kärsineen vankilarangaistuksen. Pikkuhiljaa isä raitistuu, mutta! "Vaikka isä olikin onnistunut sulkemaan viinapullon korkin, hän ei kuitenkaan kyennyt sulkemaan sepalustaan." Vanhempien avioliitto kariutuu myöhemmin isän rakastuttua sihteeriin.

Sivulla 141 Taavi kuvaa isänsä suhtautumista Erään etsijän tarinaan. "Hän on suuttunut ja hyvin loukkaantunut tavasta, jolla kuvaan häntä ja äitiä." Taavi puhuu isänsä reaktiosta Ammalle, joka halaa Taavin pahan olon pois.

Nuoruuden seksuaalisuus

Seksuaalisuus on kirjassa toistuva teema. "Seksuaalinen herääminen oli yksi tiukasti varjelemistani salaisuuksista, joista ei mielestäni auttanut kertoa kanssaihmisille. Samassa rapussa, pari kerrosta ylempänä asui ikäiseni poika, Rafa, jonka kanssa arastellen perehdyin seksuaalisuuden maailman mysteereihin." Vanhempiensa ongelmallisen suhteen takia Taaville muodostui käsitys "että rakkaus ja seksuaalisuus olivat asioita, joista ei sopinut puhua, jotka olivat jollain tavoin hävettäviä ja kiellettyjä."  Noin neljäntoista iässä Taavin seksuaalisuuden ylle lankeaa varjo. Nuorten harrastustoiminnan johtaja, kolmekymppinen korkeastikoulutettu mies alkaa käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen. Hyväksikäyttö jatkuu useita vuosia, ja kirjan mukaan uhreja on useita. Lopullisesti Taavi pääsee eroon "Shakaalista" vasta 18-vuotiaana. Aika suuri määrä hyväksikäyttöä ja insestiä yhden suvun rasitteeksi!

15-vuotiaana Taavi kokee ensirakkautensa ja menettää poikuutensa 22-vuotiaalle Villiruusulle. Voi tuota tulivuori-vertauskuvilla hehkuttelua! "Löydettyäni seksuaalisuuden maailman olin ajatellut, että siinä piilisi oiva turvapaikka minulle, paikka johon voisin paeta ahdistuksen ja yksinäisyyden hetkiäni."

Parisuhteet ja selibaatti

Selibaattiyritykset tulivat Kassilan elämään jo varhain. Hän seurustelee yksinhuoltajaäidin, Tupun kanssa kun päättää ryhtyä selibaattiin. Tupu pakenee alkoholiin. Selibaatin ja seurustelun vuorottelu vaikuttaa jatkuneen Kassilan elämässä. Erään naisystävänsä kanssa hän kokeilee vapaata rakkautta Sartren ja De Beauvoirin tavoin. 

Tutustumista, aviolittoa ja eroa ex-vaimonsa Tuulan kanssa Kassila kuvailee yksityiskohtaisesti. Pariskunnan vauvantekoyritykset tulevat tutuiksi, kuten myös vaimon mustasukkaisuuskohtaukset. Vaimo löytää uuden miehen. Jota Kassila lyö (s.161). Kassila paljastaa myös, ettei suhteessa ollut intiimiä kanssakäymistä vuoteen, ja senkin jälkeen vain silloin, kun Tuula halusi. Kassila vierittää syyn pettämisestään Tuulalle, vaimon mustasukkaisuus ja tukahtunut tunne-elämä pani hänet pettämään. "Sanoin olleeni hänelle lähes kymmenen vuoden ajan uskollinen, mutta tultuani hänen puoleltaan yhä uudelleen torjutuksi, olin lopulta mennyt toisten naisten syliin. Ne olivat kaikki olleet yhden yön suhteita." 

Ainakin kaksi kertaa kirjan aikana Kassila syyttää vaimoaan maallisuudesta. "Minä halusin alkaa elämään entistä henkisempää elämää ja hän puolestaan tahtoi paljon maallisempaa menoa, näin ainakin minusta näytti. " s.164. Tai miltä tämä kuulostaa: " Ymmärsin että Oona (tytär) tarvitsi minua, olin hänelle tärkeä, koska ex-vaimoni ei elänyt henkistä elämää." 

Sitten Kassilan elämä romahti. Tuli avioero, lama puolitti rivitalon arvon, tuotantoyhtiö ajautui konkurssiin. Hymy-lehden toimittaja ahdisteli. Avioeron jälkeen Kassila raportoi olleen "pari muutaman viikon mittaista suhdetta".

Sivulla 263 Kassila palaa taas naisasioihinsa. "Naissuhteeni eivät kuitenkaan edelleenkään olleet kovin menestyksekkäitä, useammin kuin kerran kävi niin, että tyttöystävä ryhtyi nunnaksi." Sitten hän löytää joogaohjaaja Dooritin, joka on "pitkä ja kaunis kuin kreikkalainen jumalatar". Seuraa jonkinlainen kolmiodraama jossa osallisena on Dooritin alkoholistimies. Seuraava sussu on hoitoalalla työskentelevä, joogaa opettava Ruusu. (Kassila taitaa olla kukkien ystävä). On-off-suhde kesti neljä vuotta ja sen aikana Ruusu jätti Taavin 20 kertaa. (Tähän väliin Kassila päivittelee maallisen rakkauden petollisuutta.)

Henkinen herääminen

Kassila sai joogan perintönä äidiltään. Taavi kertoo huomenneensa juhlimisen ja naisten metsästämisen jättävän hänet tyhjäksi. Siksi hän aloittaa joogan Uttam Soodin johdolla. Kassila ehti harhailla monissa porukoissa, (mm. Ananda Marga) ja tavata monia guruja ennen Ammaa. Parikymppisenä Kassila aikaa kouluttautua intialaiseksi munkiksi eli acharyaksi, mutta terveys pettää.  "Et tule saavuttamaan vapautusta tässä elämässä", hänelle ennustetaan.

Kassila kaipasi ja etsi jatkuvasti henkistä opettajaa. Useimpiin tapaamiinsa guruihin hän pettyy. Miksi ihmeessä pitää etsiä niin vimmatusti? Hän halunee luoda muisteloihinsa jännitettä - näin annetaan ymmärtää että etsintä oli kova, mutta se päättyi onnellisesti. Tällä tavoin hän nostaa Amman, ja osittain itsensäkin, jalustalle, muiden yläpuolelle.



Kuka määrittelee valaistumisen?
Kassilan ylimielinen asenne ärsyttää minua jossain määrin. Hän halveksuu yliopistofilosofiaa eikä siksi viitsi aloittaa opintoja yliopistolla. Hän kertoo sanailleensa Krishnamurtin kanssa ja tuntuu pitävän itseään tuota opettajaa viisaampana. Kassila mainitsee paljastuskirjan "Lives in the shadows with J.Krishnamurti". Teos paljastaa, että Krishnamurtilla oli salainen naisystävä samaan aikaan kun hän antoi ymmärtää olevansa selibaatissa. Paljastus vei Kassilalta viimeisenkin uskon Krishnamurtiin. Tuskin Kassilaa kuitenkaan harmittaa se, että totuus Krishnamurtista paljastui? Totuus puhdistaa. Myös Barry Longin seksuaalimoraalia Kassila halveksii.

Kirjassaan Kassila esiintyy juryna ihmisten valaistumistason suhteen, sekä gurujen että tavisten. Krishnamurti ei hänen mukaansa ollut valaistunut. Ei Barry Long, Kunu eikä Shantimay. Maharishi Mahesh Yogin taipumusta materialismiin hän arvostelee. Riitoihin hän hankkiutuu Sri Sri Adwayanandan kanssa. Julkisen väittelyn jälkeen Kassila luonnollisesti kokee olleensa oikeassa.

Kassila arvioi julkisesti muiden valaistumista, joten minä uskaltaudun arvioimaan hänen valaistusmisentasoaan. Heittäisin ihan kirjasta saamani perstuntuman perusteella, että vielä on varaa kehittyä...

Elokuvat ja kirjat

Kassilan elokuva-ja kirjoitusuraa en käsittele tässä sen kummemmin, henkisyyden ja rajatiedon kirjablogi tämä kun on. Kassila on eittämättä vaikuttanut Suomen henkiseen skeneen. Mutta hänellä tuntuu olleen vaikeuksia sopeutua eri työyhteisöihin, mainittakoon Karprint ja MTV. Jörn Donneria hän syyttää elokuvansa kaappauksesta. Kassila kertoo uhanneensa Donneria oikeudella, mutta jättäneensä asian sikseen. Ihmettelen miksi Kassila höösää Volvorosvoa, joka on rikollinen. Varmaankin Kassila näki markkinaraon. "Minkä Amma sille voi, että Rishillä on kaupallinen mielenlaatu", Ammakin heittää sivulla 232.

Ashramissa

Elämä ashramissa vaikuttaa jännältä. Kun intialainen nunna raapii Kassilaa Amman halauskiertueen aikana, mies juoksee näyttämään verinaarmuja Äiti Ammalle. Julkkisguru lähettää nunnan takaisin ashramiin, kuin kotiarestiin. Keittiöpsykologi minussa kehittelee teorioita. Korvaako Amma Taavi Kassilan elämän suurimman rakkauden, äitinsä Aino Mantsaksen? "Äidin kuolema jätti sydämeeni haavan, joka ei hevin parantunut. En vielä tiedä kuka tai mikä voisi korvata äidin rakkauden." 

Amman ja Kassilan kommunikointi vaikuttaa kiinnostavalta. Kassila saa harvoin Ammalta selkeitä vastauksia. Sen sijaan hän tulkitsee Amman eleitä ja äänen sävyjä. "Muutaman viikon kotosalla oltuani minulle tuli sellainen tunne, että pääsisin kuljettamaan Ammaa autolla hänen Ruotsin vierailunsa yhteydessä, ja että minun tulisi ostaa sitä tarkoitusta varten auto".

Ammahehkutus menee överiksi.

Julkkiksia

Julkisuuden henkilöiden seura tuntuu olevan Kassilalle tärkeää. Matti Vanhanen vaikuttaa olevan hyväkin tuttu, syntymäpäiväonnittelu-sähkekin mainitaan. Tarja Halonen, Laila Hietamies, Tanja Karpela, Jorma Ollila, Minna Tervamäki… 

Luonne

"Vuodet taiteilijavanhempieni lapsena kasvattivat minusta riskejä pelkäämättömän, hullunrohkean elämään heittäytyjän: olin aina valmis puskemaan unelmiani elämän merellä eteenpäin, vaikka pelkällä sydämen innostuksella." s.14. "Isä kertoikin vuosia myöhemmin, että olin jo pienenä luonteeltani tarinankertoja, ja että minulla oli taipumus värittää kuulemiani tarinoita." s.24.  Kirjoittaessaan ex-vaimo Tuulasta hän myöntää olevansa lempeän ovela ja kärsimätön. Odottamista hän ei kestä.

Kassilan olemuksessa tuntuu olevan kosolti ristiriitoja. Miksi hän syyttää muita niin kovin? Työnantajiaan, naisystäviään, muita henkisiä opettajia. Hän nitisee, että teosofinen seura ei kutsunut häntä luennoimaan moneen vuoteen hänen löydettyä Amman. Minä Olen-lehdessä toimimisen hän lopetti Barry Longia koskevien erimielisyyksien jälkeen. Jään miettimään.

Ihan kiinnostava kirja. Tai sanottaisiinko kiinnostava elämä, ei ihan tyypillinen. Mieskin on kiinnostava, ristiriitaisuudessaan.

Kassila kirjoittaa tunteisiin käyvästi, minun makuuni vähän liiankin sympatianhakuisesti. Kirja valottaa omalta osaltaan joogan ja henkisyyden vakiintumista Suomessa sekä paljastaa paljon kirjan päähenkilöstä, Taavi Kassilasta. Myös rivien välit kannattaa lukea.

Kirja päättyy samaan pisteeseen mistä alkoikin, Kassilan maailmasta luopumiseen.

Taavi Kassila, Otava, 2010

Lisa Williams: Sielun ikuinen elämä

Lisa Williams on yksi kuuluisimmista elossa olevista meedioista. Tarkennan, hän on yksi kuuluisimmista tässä fyysisessa todellisuudessa elossa olevista meedioista. Ehkä kuuluisin. Amerikan televisiossa pyörineet meedioshowt ja maailman joka kolkkaan ulottuneet kiertueet ovat edesauttaneet asiaa. Tekeekö kuuluisuus meedioista luotettavan tai kirjailijasta lahjakkaan? Ainakin tunnetulla ja vauraalla henkilöllä on taustallaan laaja, asiansa osaava tiimi.

Sielun ikuinen elämä-kirjan pääteema on nimensä mukaisesti kuolema ja rajan takainen elämä.

Williams kirjoittaa omaelämäkerrallisesti, introspektiivisesti, itsensä kautta. Välillä ääneen pääsevät henkioppaat. Kirjassa esitetyn yksityiskohtaisen tiedon Williams on saanut henkioppailtaan. 

Sielun ikuinen elämä on ensimmäinen Williamsin kirja jonka luen. Tulen verranneeksi Williamsin tyyliä muiden meedioiden julkaisemaan aineistoon, jota olenkin ahminut ja kahminut kaiken minkä olen käsiini saanut. 

Kirjassa esitetyt teoriat kuoleman jälkeisestä elämästä menevät aika hyvin yksiin Williamsin kollegojen antamien tietojen kanssa. Johanna Bromannin muistan erottautuneen massasta pyrkimyksellään miellyttää kristittyjä ja esittämällä ettei jälleensyntymää ole olemassa.

Williams selittää yksityiskohtaisesti rajan taakse siirtymisen vaiheet. 

Ideaalikuolema on seuraavanlainen: Sielu erkanee ruumiista, näkee kauniin tunnelin ja sen toisessa päässä loistavan kirkkaan valon. Sielu liikkuu tunnelin läpi valoon. Rajan takana sielu kohtaa henkioppaansa ja häntä ennen perille saapuneet ystävänsä. Sielu voi halutessaan käydä maatasolla, mutta hän ei voi jäädä sinne liian pitkäksi aikaa. Henkimaailmassa sielu laitetaan katsomoon, jossa hän joutuu kohtaamaan uudestaan maanpäällisen elämänsä hetket. Sielu käy läpi tunteet, joita hänen loukkaamansa ihmiset ovat kokeneet. Katsomon jälkeen sielu saa hoitoa kipuihinsa. Tarkoitus on kasvaa aina eheämmäksi ja puhtaammaksi sieluksi. Elo rajan takana vaikuttaa työteliäältä. Hengillä on hierarkiat ja toimintaa valvotaan. Mieleen tulee rippileiri.

Ongelmia seuraa jos sielu takertuu kuoleman hetkellä maatasoon. Mikäli sielu ei osaa, halua tai uskalla jatkaa matkaansa henkimaailmaan, hän saattaa juuttua vorteksiin ja päätyy ehkä "kummittelemaan". Erittäin kehittymättömät, julmat, pimeät sielut (Williams käyttää esimerkkinä Hitleriä) joutuvat henkimaailmaan eri reittiä pitkin. Williams painottaa että helvetti on mielentila. Pimeät sielut saattavat luoda itselleen melko ikävät olosuhteet. He ikäänkuin joutuvat vankilaan kaltaistensa seuraan. Henkioppaat auttavat myös heitä eheytymään, tarkoitus on tehdä heistäkin useiden elämien ja välitilojen myötä valoisia henkimaailman kansalaisia.

Kukapa meistä osaisi ottaa kantaa Williamsin välittämiin tietoihin. Kuoleman hetkellä saamme tietää totuuden.

Suosittelen kirjaa erityisesti kuoleman koskettamille ihmisolennoille ja kaikille jotka tykkää mässäillä kuolemalla.

Kirja-arvostelu - Lisa Williams: Sielun ikuinen elämä, Hay house USA Inc 2011, Basam books 2012

Juurikkala & Ruokonen: Askeleita - Intuition mestarikurssi

Kaija Juurikkala järjesti vuonna 2010 sähköpostitse toteutettavan intuitiokurssin. Hän kutsui mukaan 12 ihmistä, joista 10 lopulta osallistui. Kurssin kirjeenvaihto julkaistiin kirjana 2012.

"Matkalle lähtiessämme emme tienneet, että intuition mestarikurssista jää kollektiivinen jälki. Jossain vaiheessa kevättä 2010 Kaija tavoitti tiedon, että kokemuksistamme tulee kirja". Ruokonen

Kaija Juurikkala on elokuva-ohjaaja, kirjailija, taidemaalari, perhekodin johtaja, jonkinsortin shamaani, kouluttaja, mitä vielä? Kaikesta voi päätellä, että hän on tekijänainen, joka idean keksittyään pistää hihat heilumaan. Itseluottamuksen puutteesta häntä ei voi syyttää.

Toinen kirjoittaja Janne Ruokonen on kurssin osanottaja. Etukannen tekstin mukaan hän tallensi 900 liuskaa nettikirjeenvaihtoa ja valitsi kirjaan meilailun helmet. Janne Ruokonen jää statistiksi, kuten arvata saattaa. Hän kuitenkin heittäytyy mukaan omalla nimellään eroten siten tovereistaan.

Opus on rakenteeltaan moniulotteinen, yllättävä. "Luento-osioista" eli Juurikkalan lyhyistä opettavaisista kirjoituksista  ei käy selkeästi ilmi, kuuluivatko ne kurssin teoreettiseen puoleen, vai lisättiinkö ne pelkästään kirjaan. Mukana piilee viisauden sanoja.

Juurikkala saa oivalluksia, ideoita ja kanavointeja, jotka antavat aiheen oppilaiden seuraavaan tehtävään. Tehtävät on tuotu esiin siten, että lukijan on helppo osallistua.

Keskustelu on vilkasta. On ihan kiinnostavaa kuulla kurssilaisten ajatuksia. Heidän pohdintansa käsittelee kaikkia inhimillisen elämän osa-alueita ihmissuhteista ammatinvalintaan ja yliluonnollisiin kokemuksiin. Samankaltaista tarinointia tulee toki harrastettua ystävien ja tuttujen kesken, joten mitään uutta ja ihmeellistä ei siinä suhteessa ole luvassa. 

Juurikkala pitää kiitettävästi itsensä erossa itsensä jalustalle nostamisesta. Hän  suhtautuu oppilaisiin tasa-arvoisesti. Guruileminen tuoksahtaa esiin hieman, kun hän kertoo henkioppaiden nimenneen hänet Mestari Gaiaksi. 

Kirjan hörhökertoin on aika korkea, mikä miellyttää meikäläistä. Ateistille tai himouskovaiselle Intuition mestarikurssi on varmasti kauhistus tai naurun aihe. Aikuiset ihmiset höpisemässä entisistä elämistä tai avaruuskontakteista.

Kirjan paras anti on siinä, että se antaa ulkopuolisen kurkistaa mitä tapahtuu henkisellä etäkurssilla. Ilmiö on kasvava ja sekaan mahtuu epäilemättä monenlaista. Tulee vaikutelma että tästä kurssista osanottajat ovat saaneet rahoilleen vastiketta.

Askeleita-Intuition mestarikurssi on toimiva ja herättelevä kokonaisuus. Voin suositella.

Kaija Juurikkala ja Janne Ruokonen: Askaleita - Intuition mestarikurssi, Like 2012